Kotiin

Jep jep. Huh huh. Ressin purkautuminen. Väsy. Aamulla päästiin tohinalla lähteen. Vähän myöhässä. Pakattiin viimeisiä. Lähtiessä pyörähdettiin vielä gigantissa ja nakattiin kirjat kirjastoon. Matka meni mukavasti. Raahessa pikku pysäkki pulla pirtillä. Matti otti pikku tirsat. Päästiin oyssiin. Matti ja iskä jäi päivystyspolin edessä pois. Äippä vei auton parkkiin. Eipä meinannu usko riittä parkkipaikan löytymiseen, mutta löytyhän se lopulta. Osastolla Matilla oli jo puudutteet kämmenselissä ja soitteli rumpuja. Huonekin oli jo näytetty. Otettiin verenpainetta ja lämpöä ja leikittiin. Sitten odoteltiin lääkäriä. Kuunteli keuhkot, katsoi korvat ja kurkun. 'Vähän on pientä viitettä tulehduksesta. Ei paha.'  Kysytään vielä kirurgilta ja anestesialääkäriltä. Odottelua ja leikkimistä. Hoitaja vaihtui. Pelailtiin. Sitten tuli kirurgi, lastenlääkäri, ja vieraileva neurokirurgi. Oli päätetty että ei leikata nyt. Riskit muutenkin jo suuret. Anttia varsinkin suututti kun viimekerralla kysyttiin että haittaako pikku flunssa ja vastaus oli ettei haittaa. Niinpä niin. No eipä sitä tietenkään lapselle keuhkokuumetta toivo siihen kaiken päälle. Niinpä sitten saatiin lähtöpaperit mukaan ja lähdettiin ruokapaikan kautta kotiin. Mattiakin vähän harmitti lähteä kun oli saanut niin hyvät läksiäislahjat kotipuolesta. No ens kertaan. Äiti ja isäkin alkaa pikkuhiljaa päästä pahimman yli. Onhan siinä pienet järjestelyt että Anttikin pääsee töistä irti kahdeksi viikoksi.  Eipähän tälle mitään voi. Mutta mikähän tämänki tarkotus oli. Positiivista on se että kirurgit ei näe tätä kiireelliseksi leikkaukseksi. Uskovat että kasvaa todella hitaasti. Ite vaan olis halunnu tässä 'sairastelussa' askeleen eteenpäin. Leikkaukselle oli varattu koko sali ja henkilökunta koko päiväksi. Leikkaus kestää neljästä kuuteen tuntiin. Mutta valmisteluineen koko työpäivän projekti. Nyt ajellaan kotiinpäin.