Parempi päivä

Eilen kyllä tais ehtiä käydä mielessä että mitä jos tästä ei selvitäkään. 

Kiitos rukouksista ja muistamisesta.

On tullut tavaksi iltapuolella päivittää tätä blogia, senkin takia että muistaa mitä päivää eletään. Alkaa vähitellen päivät menemään sekaisin. Ei muista että eletäänkö tätä viikkoa vai edellistä ja mikäs viikonpäivä se oli ja tapahtuiko se tänä aamuna vai eilen aamulla. Saa vähän selvitettyä omiakin ajatuksia. Päivän tapahtumia järjestykseen. Kiitos kommenteista.

No niin, asiaan. 

Aamulla kun mentiin osastolle siellä jo touhuttiin Matin sängyn ympärillä. Toinen kanyyli oli mennyt yöllä pieleen ja uutta oltiin laittamassa nilkkaan. Äiti ja isä pääsi rauhoittelemaan (siis yrittämään) kirkuvaa lasta. Ei osunut ihan ekalla ja puudutettakaan ei tainnut ehtiä laittaa. Tipat saatiin tippumaan ja äiti ja isä pääsi jututtamaan Mattia. Oli ainakin hyvin hereillä. Morfiiniakin oli tiputettu puoleen.

Illalla Matti oli pissannut liikaa ja sai siihen lääkettä suoneen. Aamulla olikin sitten ongelmana ettei pissaa ollut tullut. Uhkailtiin jo katetrin laitolla. Sai vatsan toimituslääkettä ja vähän lisää kipulääkettä. Sitten mentiinkin potalle. Ja hyvin pärjäsi. Vatsa ei tosin toiminut mutta ainakin pissa tuli ja vältettiin katetri. Se ei olis ollut kivaa. 

Potta ressun jälkeen Matti sai valita laatikosta tarran. Valitsi tarra-arkin jossa oli noin kuusi tarraa. Hoitajan kanssa tuli kinaa saako pitää koko arkin vai saako siitä vain yhden tarran. No opiskelija poika totesi etteiköhän tämä poika ole tarrat ansainnut. Viis kertaa pistetty kanyyliä, peräruiske, pissapotta, käsi on ihan limppu.... no hienot tarrat sai kun vähän kiukutteli. Ja just oli ihailtu kun Kokkolan tarkkailusta oli saanut pikkuauton. 

Sitten alkoi lääkärin kierto ja äiti ja iskä laitto kuulokkeet päähän. Ja Matti köllötteli.

Välillä  käytiin vanhempien huoneessa kahvipaussilla ja Matti tais ottaa tirsat.

Mattia kävi katsomassa pari kirurgia. Ensin käytiin vähän läpi Matin vointia ja toinen kävi katsomassa leikkaushaavan.

Sitten tunti kärvisteltiin ja odotettiin tulostenkuulemispalaveria. Mua jännitti niin etten muista ikinä.  Odoteltiin osastolla, ja jännitettiin. Lääkäreitä alkoi valua kansliaan. Neljä lääkäriä marssi tutkimushuoneeseen ja kohta meitä pyydettiinkin paikalle.

Hohhoijaa. Aluksi neurologi kysyi joko oltiin kuultu tuloksista    (!?!?!?!)

No kasvain oli hyvänlaatuinen. Se on todennäköisesti saatu aika hyvin pois. Jatkohoitoja ei tarvita. Tarkkaillaan 3kk välein, sitten harvennetaan puoleen vuoteen ja vuoteen jos ei kasvua näy. Viiden vuoden ajan seurataan. Seurannat Oulussa. Kasvain ei ole etäispesäke eikä se ole levinnyt minnekään. Ei tarvi pelätä että jollain Matin sisaruksista olisi suurempi riski saada kasvain kuin kenelläkään muullakaan. Kasvain ei periydy. Eikä sen syntymekanismia tiedetä. Voi olla että se on ollut jo syntymästä asti. 

Olisko teillä vielä jotain mielenpäällä?

Mua ainakin jännitti niin että mitään ei nyt tule mieleen.

Milloin vain voi ottaa osastolle yhteyttä ja sitä kautta lääkäreihin, ei tarvi yksin miettiä asioita. 

Nyt vain Matti kotiutumiskuntoiseksi ja kolmen kuukauden kuluttua nähdään. 

Matin voinnista kyselivät. Antti ihmetteli vähän kivunhoitoa. Päivystävä lääkäri aikoi laittaa asian kuntoon. On kuulemma tärkeää toipumisen kannalta. 

Kun päästiin osastolle, Matilla olikin taas kipukohtaus päällä. Että jee. 

Sitten kohta nukahtikin. Lähdettiin sitten syömään ja tekemään Matille vähän pipi paketteja. 

Iltasella luettiin vielä satuja ja vähän pelleiltiin ja katottiin Teemun videoita. Vähän iltapesuja, syötiin vanukas  ja juotiin pillimehu

 ja Yhdeksän maissa jätettiin Matti köllöttelemään. Varmaankin nukahti.

Vähän parempi päivä. Matti oli pirteämpi, eikä enää niin kipeä. Jutteli ja jaksoi seurata asioita. Ja kasvain oli hyvän laatuinen.